Peltolan paikalle tuli S-market

Peltolan talo näkyy vuoden 1969 kuvassa keskellä. Oikealla vanha Teboil-huoltoasema ja sen laaja piha-alue. Oikealla vanha, 1990-luvulla purettu Teboil-huoltoasema ja sen laaja piha-alue. Kuva Tuusulan museo

Peltola on yksi Hyrylän kantataloista. Peltolan tilakeskus oli aivan Hyrylän liikekeskuksen etelälaidalla, keskustassa olleen Hämeentien ja Lahdentien (Järvenpääntien) risteyksen eteläpuolella. Nykyisin Peltolan tilakeskuksen paikalla on Hyrylän eteläinen S-market ja alunperin Hyrylän Teboiliksi rakennettu ja nykyisin ravintolana toimiva rakennus, jotka ovat valmistuneet vuonna 1996. Parkkialueen vanhat tammet ovat Peltolan vanhoja pihapuita.

Lue lisää kohteesta

Vanha Peltolan talo – Hyrylän kantatila RN:o 4 – sijaitsi satoja vuosia ryhmäkylässä Mikkolan ja Gästgifvarsin välissä,  mutta siirtyi sitten puolisen kilometriä pohjoisemmaksi Hämeentien ja Heinolantien tienhaaraan. Vuosikymmenten ja vuosisatojen myötä myös Hyrylän kylän keskusta siirtyi tälle paikalle.  

Vuonna 1865 Otto Robert Winqvist osti Peltolan. Peltolan talo sijaitsi jo tällöin Hämeentien ja Lahdentien tienhaaran eteläpuolella. Maanviljelyksen lisäksi hän perusti tilansa maille lähelle Korsoa tiilitehtaan, jota kutsuttiin nimillä Peltolan tiilitehdas tai sijaintipaikan mukaan Fallbackan tai Anttilan tiilitehdas. 1890-luvulla työntekijöitä oli parikymmentä ja tiiliä valmistui 300 000–400 000 kappaletta vuodessa. Kerrotaan, että Hyrylän varuskunnan 1900-luvun alussa rakennetut punatiilirakennukset on muurattu Peltolan tiilitehtaan tiilistä. 

Anders Gustaf Winqvist  jatkoi tilan hoitoa isänsä Otto Robertin jälkeen.  Anders Gustaf Winqvist avioitui Anna Charlotta Öhmanin kanssa ja heille syntyi neljä poikaa: Åke, Erik, Lars ja Rolf. Pojista keskimmäiset toimivat maanviljelijöinä ja Åke antautui sotilasuralle.

Rolf Winqvist oli talvi- ja jatkosodassa pommikoneen tähystäjä. Hän lensi talvi- ja jatkosodassa yhteensä 111 sotalentoa ja sai ansioistaan Mannerheim-ristin. Hän kaatui kesän 1944 torjuntataisteluissa. Sotilasarvoltaan hän oli luutnantti.  Hänen muistolaattansa on Saksan sotilasvirkatalon seinässä ja hänet on haudattu Paijalan hautausmaalle sukuhautaan.

Åke Winqvist koki sodan kauhuja ensi kerran viisivuotiaana Peltolan talon perunakellarin suojassa 19.4.1918. Punaisilla oli tykeillä vahvistettu puolustusasema läheisellä Kirkonmäellä, josta he tulittivat kiivaasti etelästä hyökkääviä saksalaisia. Saksalaisten maalina oli taas harjun laella oleva korkea ortodoksikirkko ja kranaatteja lensi myös samassa suunnassa olevaan kirkonkylään lähelle Tuusulan seurakunnan kirkkoa aiheuttaen suurta pelkoa kyläläisissä.

Asuinpaikka tykistövaruskunnan vieressä, taipumukset ja hevosharrastus ohjasivat Åken sotilasuralle. Sodan jälkeen everstiluutnantti Åke Winqvist osallistui aktiivisesti Tuusulan yhteiskunnalliseen-, järjestö- ja seuratoimintaan. Kotiseututyö ja ratsastusharrastus olivat lähellä sydäntä. Tuusula on muistanut häntä nimeämällä hänen viimeisen kotinsa tien Rusutjärvellä Åkenkujaksi.

Erik Winqvist oli mukana Hyrylän soravarojen hyödyntämisessä. Soraliike Erik Winqvist Ky toimii Sulan alueella seuraavien sukupolvien johdolla ja yli 60 vuoden kokemuksella. 

Lars Winqvist jäi viljelemään kotitilaa, jossa oli maatilakirjan 1965 mukaan metsää 50 ha ja peltoa 24 ha. Rakennuskanta oli alkuaan 1880-luvulta. Ratsutallitoiminta tuli Peltolassa maanviljelyksen oheen 1970-luvulla, mutta sen toiminnan kehittäminen kasvavan taajaman kupeessa kävi mahdottomaksi. 

Larsin pojat Rolf ja Stig ovat jatkaneet maatalousyrittäjinä ja ratsutallitoiminnassa. Rolfilla on Ruskelassa maatila ja tytär pitää siellä lapsiperheille ja muille eläinystäville suunnattua kotieläintilaa ja kahvilaa. Nina ja Stig Winqvistillä on 400 oppilasta viikossa ratsastuskoulussaan Hevossillan tilalla, joka sijaitsee kantatilan vanhoilla mailla Fallbackantien varrella Vantaan ja Tuusulan rajalla. Hevosia ja poneja on talleissa reilu viisikymmentä. 

Liikekeskus valmistui vuonna 1996

Tuusulan kunta osti Peltolan tilakeskuksen vuonna 1991 ja paikalle kaavoitettiin liiketilaa. Eteläisen liikenneympyrän ja Mc Donals´in alta purettiin vanha Teboil-huoltoasema ja uusi huoltoasema rakennettiin pohjoisemmaksi Peltolan pihatontin kulmaan. Pohjaveden suojelemiseksi polttoaineiden myynti Hyrylässä on lopetettu ja Teboil-huoltamo on nyt pikaruokaravintolana.

Peltolan pihapiirin ja Hyrylän vanhan myllyn paikalle nousi uusi Tuusulan liikekeskus, jonka avajaiset olivat 31.10.1996. Sinne sijoittui ison S-marketin lisäksi myös muun muassa Tiimari, kultasepänliike ja Tuusulan Alko, joka oli sitä ennen toiminut muutaman vuoden Sahankulmassa.