Koskenrinteen kulmilla

Kohde kuuluu polkuun Koskenmäen polku.
Tuomelan talo kuvattuna vuonna 1990. Kuva Tuusulan museo, István Kecskeméti.

Kun noustaan Koskensillalta Koskenmäkeä ylös, huomio kiintyy komeisiin vanhoihin taloihin tien molemmilla puolilla. Hyrylän suunnasta tultaessa ensimmäisenä vasemmalla on nahkatehtailija Tikkaselle aikoinaan kuulunut kellertävä talo nimeltään Tuomela. Sen jälkeen aidan takana on lihakauppias Oskari Salmen kaunis vaaleanruskeaksi maalattu Koskela. Oikealla puolella on Vasili Karjalaisen rakennuttama kauppatalo, jonka moni muistaa Tolvasen kauppana tai Hopian Sirkan kampaamosta.

Lue lisää kohteesta

Tuomela

Weckmanin mäen juuressa on Tuusulan nahkatehtaan omistajan Tikkasen talo Tuomela. Rakennuksen vanhimmat osat saattavat olla jopa 1870-luvulta, mutta rakennuksen nykymuoto on vuoden 1915 paikkeilta. Tuolloin nahkatehtailija Tikkanen osti paikan.

Juho Tikkanen muutti Tuusulaan 1913 ja osti August Salmen Koskenmäen nahkuriverstaan. Seuraavana vuonna hän osti Tuusulanjoen toisella rannalla olevan Yli-Postin August Hietarinteen nahkatehtaan. Tikkanne laajensi toimintaa niin, että 1920-luvulla tehtaalla oli  30 työntekijää. Tehtailija Tikkanen kuoli vuonna 1929 vain 40-vuotiaana, kun tehtaalle tuotiin uutta raskasta konetta, jonka alle hän jäi. Nahkatehdas jatkoi  perikunnan hallussa vuoteen 1935, mutta aikakauden lama vei tämänkin yrityksen konkurssiin. Lauri Pakkalan omistuksessa tehdas jatkoi vuoteen 1952. Hänen aikanaan tehtaassa muokattiin lampaan- ja vasikannahkoja muun muassa kinnas- ja vuorinahkaksi.

Tikkasen komea talo siirtyi liikennöitsijä Oskari Lindqvistille. Tämä oli aloittanut linja-autoliikenteen Korkin tilalla Perä-Hyrylässä. Toiminta laajeni ja sotien jälkeen Lindqvist rakennutti Koskenmäen päälle linja-autohallit ja oikein autokoritehtaan. Moni tuntee nahkatehtailija Tikkasen vanhan talon myös Kostiaisten talona, sillä talo on ollut perheen omistuksessa vuosikymmeniä.

Koskela

Koskelantien alussa on Koskela, jonka vanhimmat osat ovat lienee jo 1800-luvun puolivälin paikkeilta. Aikoinaan Koskelan tilalla oli peltoja yhteensä n. 17 ha Tuusulanjoen rantaa etelään. Rakennuksen yhteydessä olevassa uudemmassa sivurakennuksessa Oskari ja Saima Salmi pitivät lihakauppaa vuosikymmeniä 1900-luvulla. Teurastamorakennus oli Koskelantien varressa. Siitä syntyi lopulta valtavan iso: hevostalli, navetta, sikala, teurastamo ja ratasliiteri. Nyt sen paikalla olevat paritalot on rakennettu 1990-luvun loppupuolella. 

Salmen teurastamon tuotteet ovat olleet haluttuja myös Helsingin kauppahallissa. Oskari Salmi tunnettiin myös hevosten kasvattajana ja hän oli Tuusulan hevosystäväinseuran perustajajäsen. Hänen hevosensa Liinaharja voitti paljon palkintoja muun muassa Käpylän raveissa. Vuonna 1935 hänen hoiviinsa tuli Tuusulan Ori Oy:n kantakirjaori Jurkki, jonka tehtävänä oli parantaa paikkakunnan hevosten perimää. Koskelan talo on Davidssonin kirvesmiesveljesten laajentama 1930-luvulla ja omistajat ovat aina pitäneet sen hyvässä kunnossa.

Valitettavasti Koskenmäentien korottamisen myötä sekä Tuomela että Koskela ovat jääneet tiehen nähden liian alas monttuun, mikä ei täysin anna oikeutta alueen mahtirakennuksille.

Vasili Karjalaisen – Matti Tolvasen kauppa

Vienankarjalainen kauppias Vasili Karjalainen saapui Suomeen 1870-luvulla ja valitsi kaupan paikan Hämeentien varresta Varuskunnan pohjoispuolelta, koska eteläpuolella oli jo useitakin kauppiaita.

Karjalaiselle erotettiin Paijalan Jussilasta noin parin hehtaarin palsta, Nummela, joka ulottui Tuusulanjoesta Hämeentien vartta nykyiselle Kalamestarinpolulle. Joenrannassa oli kyläläisten veneitä ja sinne oli syntynyt pari pientä rakennusta, niin sanottu Kuperkeikan mökki ja kirvesmiesten sauna. Maakauppa aloitti vuonna 1884 ja asiakkaat olivat lähinnä Koskenmäen työväestöä ja lähikylien asukkaita aina Nurmijärveä myöten.

Matti Tolvanen oli varakas kauppias Varkaudessa, mutta joutui sisällissodan aikana väistymään Juvalle. Hän muutti Tuusulaan ja osti Karjalaiselta vuonna 1927 Nummelan hehtaarin tilan ja kaupan. Tolvasen kauppana se toimi aina 50-luvulle ja sitä jatkoi kolme lyhytaikaista K-kauppiasta. Muutakin liiketoimintaa oli, mutta tunnetuin oli kampaamo, jota Sirkka Hopia piti 30 vuotta.

Nykyisin Koskenrinne-nimellä oleva kiinteistö on edelleen kauppias Tolvasen suvulla kolmannessa polvessa. Pihapiirissä on vielä vanha Karjalaisen aikainen varasto polttoaineille ja toinen maataloustuotteille. Välistä on purettu kolmen hevosen talli. Hevospuomi asiakkaille oli talon päädyn tasalla jyrkässä rinteessa. Nahkelalainen isäntä Veikko Maula on kertonut tositapahtuman hevosen pillastumisesta, kun "Korkkipussi" möyrysi mäkeä ylös. Hevonen loikkasi kärryineen ja ohjastajineen yli puomin – onneksi tuli vain henkisiä tappioita.

Vasili Karjalaiselle erotettiin huvilatontti tien varresta 1930-luvulla. Sille rakennettiin kaunis huvila, jossa asuivat myöhemmin kauppias Karjalaisen tyttäret Duusa ja Anni. Huvila purettiin kevytväylän tieltä 1970-luvulla. Vain saunan kaivo ja kivijalka ovat muistona nykyisin kunnan omistamassa notkossa.

Koskenmäentie 12, 04300 Tuusula, Suomi