Klaavolan ja Ilmatorjuntamuseon seutu ylhäältä

Ilmatorjutuntamuseon ja Klaavolan alue. Kuva Matti Soinne 1986

Klaavolan, Ilmatorjuntamuseon ja Klaavon aluetta kuvasi ilmasta vuonna 1986 Matti Soinne.

Vuonna 1986 Hyökkälän kylän kantataloihin kuuluva Klaavola oli ollut museona jo muutaman vuoden ajan. Klaavolan navetan remontti museon varastotiloiksi on kuvissa vielä työn alla. Navetan edustalla – siis museoiden nykyisen parkkipaikan tienoilla – oli varuskunnan henkilökunnan kasvimaapalstoja.

Ilmatorjuntamuseo oli vuonna 1986 vielä varsin vaatimaton, sillä sisänäyttelytilaa oli vain Kapteenin puustellissa eli Saksan virkatalon vanhassa päärakennuksessa.

Klaavolantie 2, 04300 Tuusula, Suomi