Omenalahti ja Rivieera

Omenalahden silta. Kuva Pauli Saloranta 2006

Vuosisata sitten näillä kohdin hautausmaan vieressä sijaitsi ruukin ammattimiehen, seppä Ekselin komea talo ja paja. Paja oli auki kyläläisille iltaisin. Jo eläessään hän oli vannottanut patruuna Carlanderia perustamaan hänen kuoltuaan paikalle omenatarhan, ja niin myös tapahtui. Patruuna osti maat ja istutti alueelle 220 omenapuuta, joista muutama on yhä jäljellä. Alue on saanut nimensä tämän mukaan.

Toisella puolen jokea, sillan pohjoispuolella, sijaitsee luonnonrannalla vanha sairaalan potilaiden uimaranta, joka sai potilaiden suussa nimityksen Riviera. Kunnan omistama ranta on epävirallinen ja valvomaton.

Varsinkin asutuksen laitamilla luonto saattoi ennen vanhaan olla välillä liiankin lähellä. Kerran kylmänä talvi-iltana jo hämärän laskeutuessa alkoi Toivolan torpan koira kovasti haukkua pihalla. Isäntä arvasi, että susia on liikkeellä ja lähti päästämään koiraa sisään. Nopea oven raotus – kylmä kun oli – kahahdus ja ovi nopeasti kiinni. Vasta tuvan valossa mies huomasi että nyt on sisällä sekä koira että sitä jahdannut susi! Hetken pähkäiltyään isäntä raotti uudelleen ovea ja susi painelikin siitä takaisin pihalle.

Lue lisää kohteesta

Omenalahden silta vihittiin käyttöönsä 16.8.1984 ollen edelleenkin Kellokosken pisin silta. Nimensä Omenalahti on saanut sen länsirannan omenatarhasta, johon istutettiin Totti Carlanderin toimeksiannosta 220 omenapuuta. Omenatarha istutettiin vuonna 1939, mutta iso osa puista paleltui talvisodan kylmänä talvena ja siksi tilalle oli istutettava uudet puut. Vanhoista puista muutama on edelleen olemassa ja kotiseutuyhstys Me Kellokoskelaiset istutti 25-vuotisjuhlansa kunniaksi 25 uutta puuta vuonna 2007.

Patruuna oli luvannut istuttaa omenatarhan paikalla asuneelle seppä Olof Ekselille, joka kuului siihen kantajoukkoon joka tuli 1897 Björkbodasta Carlanderien mukana. Kansalaissodan vaikeimpina aikoina Eksel järjesti ruokatoimituksia Helsingissä asuville tehtaan omistajille. Olof Eksel oli arvostettu ammattimies, joka toteutti tehtaan vaativimmat metallityöt ja piti lisäksi omaa pajaa hautausmaan viereisellä tontilla. Seppä Ekselin kaunis talo patoaltaan rannalla jäi autioksi 1990-luvun lopulla ja seurakunta purki sen 2000.

Rivieera

Sairaala perusti uimarannan luonnonhiekkarannalle potilaiden ja henkilökunnan virkistykseksi. Uimarantaa ruvettiin kutsumaan Rivieeraksi, sillä rantahan oli lähes yhtä hieno kuin ranskalainen kaimansa. Kunta lunasti alueen 1980-luvulla. Epävirallinen uimaranta on valvomaton, mutta merkitty kaavaan. Jokiuoman rinteessä kiertää vajaan kilometrin mittainen Vesitornin kuntorata, joka tunnetaan myös nimellä "Toivon taival" Kellokosken aktiivisen puutarhurin Toivo Vakkurin (1906–84) mukaan.

Perhelän osuuskauppa piti Roinilan metsäpalstasta itsellään pienen rantatontin, jonka luovutti henkilökunnan virkistyskäyttöön. Talkoilla sille pystytettiin sauna, jonka käyttö olikin vilkasta. Myös lentopallokenttä raivattiin metsään.

Omenalahdenpolku, 04500 Tuusula, Suomi