VirtuaaliTuusula

Info

Virtuaali-Tuusula on Tuusulan kunnan, Tuusulan seurakunnan ja Tuusula-Seuran yhteishanke, jonka avulla esitellään Tuusulan historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta.

 

Tekijät

Virtuaali-Tuusulan kehitystyötä ohjasi vuosina 2011–2013 toiminut ohjaustyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimi kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja Esa Ukkola. Työryhmän kautta hankkeessa oli mukana myös Tuusulan kuntakehitys ja kunnan konsernipalvelut. Tuusulan seurakuntaa ohjausryhmässä edusti tiedottaja Tuula Rasilainen, Tuusula-seuraa ohjaustyöryhmässä edustivat Ilkka Ertimo, Seija Paasonen ja Pentti Vuori. Työryhmän sihteerinä oli Pia Visti-Korhonen.

Käytännön työstä vastasivat museoamanuenssi Jaana Koskenranta, museon tiedottaja Tarja Kärkkäinen ja Tuusula-Seuran puheenjohtaja Ilkka Ertimo. Pedagogista näkökulmaa käsikirjoittajatiimissä edustivat opettajat Simo Aravuori ja Seppo Mentula.

Virtuaali-Tuusula julkaistiin Tuusulan 370-vuotissyntymäpäivänä 22.7.2013. Silloin sivustolla oli kahdeksan kotiseutupolkua. Polkujen käsikirjoittajina toimivat Simo Aravuori (Kellokosken polku), Seppo Mentula (Rykmentinpuisto – Laulajaisten tarina) ja Jaana Koskenranta ja Tarja Kärkkäinen (muut polut). Tältä tuntuu Tuusulassa – lasten runopolku perustuu tuusulalaisten lasten kirjoittamiin kotiseutua kuvaaviin runoihin. 

Julkaisun jälkeen Virtuaali-Tuusula on kehittynyt ja kasvanut. Ilmakuvia Tuusulasta -polku on tehty Tuusulan museossa hyödyntäen museon vanhoja ilmakuvia ja muun muassa Heli Vilmin tuoreita kuvia alueelta. Tuusula-viikolla 2015 julkaistiin kaivatut Hyrylän ja Koskenmäen -polut. Niiden käsikirjoituksesta vastasi pääosin kotiseutuaktiivi Heikki Simola, joka sai tietoja, valokuvia ja apua polkujen suunnitteluun kymmeniltä tuusulalaisilta ja Tuusulan museosta. 

Kevättalvella 2016 kokonaisuus täydentyi vielä Sotilaspitäjän kulttuurikierroksella. Polku perustuu Heikki Simolan käsikirjoittamaan ja vuonna 2011 julkaistuun perinteiseen kotiseutupolkuun, jonka Suomen kotiseutuliitto palkitsi aikoinaan Vuoden kotiseututeko -tittelillä. Polkua on nettiversioon täydennetty Tuusula-seuran julkaisemalla ja videolla Sotilaspitäjämme linnunsilmin. Videon on käsikirjoittanut Antti Nieminen.

Vuosien varrella myös vanhoja polkuja on täydennetty, on lisätty valokuvia ja kokonaisia artikkeleita tai uusia kohteita. Virtuaali-Tuusula on käytössä muun muassa alueen kouluissa kotiseutuopetuksen materiaalina. Virtuaali-Tuusulan käytännön ylläpidosta vastaa Tuusulan kunnan museotoimi eli Tuusulan museo.

Vuonna 2016 tehdyn Sotilaspitäjän kulttuurikierroksen jälkeen Virtuaali-Tuusulaan on muokattu kaikki Tuusulassa aiemmin tehdyt kotiseutupolut. Vanhat polut löytyvät Virtuaali-Tuusulan verkkosivustosta myös pdf-muodossa. Kehitystyö jatkuu edelleen: luomme uusia polkuja, lisäämme kuvia ja käymme keskustelua Virtuaali-Tuusulan facebook-sivuilla. Muokkaamme materiaalia vähitellen myös Seinätön museo -formaattiin. Samalla parannamme mobiilia käytettävyyttä ja kiinnitämme erityistä huomiota kotiseutuopetuksen tarpeisiin. 

Sivuston verkkosovelluksen ja visuaalisen ilmeen on tehnyt Netland Oy.


Videomateriaalin toteuttamisesta ovat vastanneet

Jukka-Pekka Pentikäinen, Seppo Ekholm, Eki Halkka, Jari Karjalainen
Kristian Soinne, assistenttina Kirkkotie/Hyökkälän koulu videossa Hanna Arpiainen
Viaporin Ilmakuvaus, Mika Karvonen ja Keijo Pulliainen

 

Videoiden käsikirjoittajat:
Varuskuntapolku Heikki Simola ja työryhmä
Rantatie Ilkka Ertimo, Tarja Kärkkäinen ja Jaana Koskenranta
Kirkkotien ja Jokelan videot Kristian Soinne ja Jaana Koskenranta
Sotilaspitäjämme linnun silmin Antti Nieminen ja työryhmä

 

Videomateriaalin tuottamista ovat tukeneet

Tuusula-Seura ry
Uudenmaan kulttuurirahasto

Ilmatorjuntamuseo
Keski-Uusimaa -lehti
Kokoushotelli Gustavelund
Krapihovi Oy
Lottamuseo
Majatalo Onnela
Tuusulan Golfklubi

 

360-kuvaus Halosenniemessä

Preesens Oy/Anton Ruusu

 

Valokuvat

Nykyajan kuvista pääosan on kuvannut Tarja Kärkkäinen ja Sami Mannerheimo
Kuvaajina myös: Jere Grönfors, Jaana Koskenranta, Iida Loponen, Mikko Mannila, Teemu Raatikainen, Jouko Vuori.

Historialliset kuvat: Tuusulan museon kuva- ja arkistokokoelma  
Lottamuseon kuva-arkisto

 

Muu kuvitus

Rykmentinpuiston polun Laulajaisten tarinan on kuvittanut Aarne Kempas

 

Kiitokset myös seuraaville tahoille

Ainola
Jokelan Tiilitehdasperinne ry
Järvenpään Taidemuseo/Ahola
Keuda, kulttuuriala
Keski-Uudenmaan Vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä KUVES/ Jaana Hietala
Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Konepaja Lauri E. Rantakari/Pekka Rantakari
Lottamuseo
Me Kellokoskelaiset ry
Netland Oy, Timo Oksanen, Hille Westergren ja Pekka Halinen
Päiväkoti Pohjantähti
Suviranta/ Juhani ja Anna-Kaisa Kolehmainen
Tuusulan Nuorisoseura/Väinölä
Tuusulan Työläiskotimuseo
Villa Iloniemi/Kristina Tapissier-Määttänen
Vuorenteko Oy/Jouko Vuori

Erityisen lämmin kiitos lukemattomille yksityisille henkilöille, jotka ovat luovuttaneet Virtuaali-Tuusulaa varten tietoja ja materiaalia.

Etelä-Tuusula Muut Keski-Tuusula Kellokoski Jokela Tutustu kaikkiin
Valitse alue jonka polut ja kohteet haluat nähdä tai TUTUSTU KAIKKIIN!